Tervetuloa Jyväskylän seudun Nuorisoseuran sivuille!
Toiminnassa on kaiken ikäisiä harrastajia ja vapaaehtoishenkilöitä. Tutkimusten mukaan yhdessä toimiminen lisää hyvinvointia ja iloa. Harrastustoiminta vaikuttaa meihin myönteisesti viihtymisen ja oppimisen muodossa. Arvoihimme kuuluu osallisuus, yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja moninaisuus.
Tervetuloa mukaan toimintaan sellaisena kuin olet!
Uutiset ja tiedotteet
Kokkikerho jatkuu maanantaisin
Keljon Tapiolan keittiössä pääsee jälleen kokkaamaan ja leipomaan maanantai-iltapäivisin! Kerho jatkuu ensi viikolla ja kestää joulukuulle saakka. Ensimmäisellä kerhokerralla päästään yhdessä suunnittelemaan, mitä herkkuja syksyn aikana tehdään. Kokkaaminen tapahtuu...
Avartava tiimivalmennus
Osallistuin pitkän työttömyysjakson jälkeen Nuorisoseurojen järjestämään tiimimuotoiseen työkokeiluun. Loppukeväästä järjestetyn kahden kuukauden mittaisen jakson tarkoitus oli valmentaa osallistujia työelämään ja kesällä pidettävien Luova Lava -leirien ohjaamiseen....
Virkun kesäkuulumiset – miten tiivistää pitkä kevät?
Virkku on ollut nyt vuoden ja kaksi kuukautta käynnissä. Siltä se tuntuukin: toimintaa on tässä vaiheessa hankala tiivistää muutamaan kappaleeseen. Tarinoita riittää, kun joka viikko nähdään, ollaan, suunnitellaan ja toteutetaan juttuja. Jokaisen viikon ohjelmasta...
Hetki Taitelijana-esitys Luova lava-leirien huipennuksena
Luova lava 2109 esityksen maailman ensi-ilta on käsillä: Tervetuloa katsomaan Jyväskylän Luova lava Teatris -leirin Hetki Taiteilijana -esitystä Oliverin ja Maijan TV-seikkailu Esitykset: Keljon Tapiola to 4.7. klo 15 Mäki-Matin perhepuistossa pe 5.7. klo 14! Esitys...
Kesämuskarit tiistaisin
Avoimet kesämuskarit 2019 kokoontuvat Keljon Tapiolassa, Keljonkankaantie 10, Jyväskylä Muskarit alkavat 4.6. ja jatkuvat 6.8.2019 saakka. Muskarimaksu on 3 € / kerta / lapsi. Aikataulu tiistaisin 4.6.-6.8.2019: Perhemuskari klo 9.30-10 Perhemuskari klo 10.00–10.3o...
Korukurssi pe-su 14-16.6.2019
Odotettu korukurssi saa jatkoa! Tule tekemään upeat korut itsellesi tai lahjaksi Korukurssilla voit valmistaa sormuksia, riipuksia, rintaneuloja, korvakoruja sekä muita itse ideoimiasi koruja. Aiempi kokemus korunteosta tai metallitöistä ei ole välttämätöntä, kurssi...
Terveisiä kirpparitapahtumasta
Virkku-tiimiläiset kirjoittivat blogipostauksen kirpparitapahtumasta Välittimen blogiin. Käypä lukaisemassa alla olevasta linkistä! http://xn--vlitinblogi-l8a.com/2019/05/virkku-kierrata-kirpparilla-tapahtuma/
Kehonhuolto ja liikkuvuus -kurssi, torstai-iltaisin
Kehonhuolto ja liikkuvuus -kurssi Kurssilla tehdään monipuolisia harjoitteita kehon liikkuvuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä liikeratojen avaamiseksi. Harjoitteita tehdään erilaisia tekniikoita hyödyntäen sekä seisten että lattiatasossa. Kurssi sopii kaikille...
Vartiossa-konsertti Tapiolassa 14.4.
Viime vuodelta tuttu koskettava Vartiossa-konsertti nähdään jälleen Keljon Tapiolassa. Tervetuloa tunnelmoimaan!







