Tempoa Tenaviin PRO-musiikkiliikunnan koulutus la 7.2.

Tempoa Tenaviin PRO-musiikkiliikunnan koulutus la 7.2.

Tervetuloa osallistumaan Tempoa Tenaviin PRO-ohjaajakoulutukseen. Koulutus on suunnattu aikuinen-lapsiryhmien ohjaajille!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset 23.1.2025 mennessä Tempoa Tenaviin PRO -ohjaajakoulutus 7.2.2026 09:30 – 7.2.2026 15:30

 

Tempoa Tenaviin on oma toimintamuoto aikuinen-lapsiryhmille, jossa leikin ilo ja yhdessä tekeminen ovat keskeistä. Toiminnallisen ohjaustunnin aikana leikitään, lauletaan, liikutaan, soitetaan ja temppuillaan yhdessä. Harjoitteet sopivat myös sovellettuna pienten lasten ryhmille.

Tempoa Tenaviin PRO -ohjaajakoulutus on kahdeksan opetustunnin koulutus, jonka aikana ohjaaja, jolla on aiempaa osaamista vanhempi-lapsiryhmien ohjaamisesta, voi pätevöittää itsensä Tempoa Tenaviin -ohjaajaksi. PRO -koulutuksen käytyään ohjaajan on mahdollista toteuttaa ryhmätoiminta Tempoa Tenaviin -tuotemerkin alla. Pohjakoulutukseksi sopii esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettaja, tanssinopettaja (AMK) tai pitkä toimiminen lasten ohjaajana.

Ohjaajakoulutuksen käytyään saa myös Tempoa Tenaviin -ohjaaja Open Badge -osaamismerkin. Koulutus järjestetään Jyväskylässä, tarkempi paikka päivitetään myöhemmin. Päivä sisältää lounastauon, lounas omakustanteinen.

Kouluttajana toimii Kirsi Moilanen, varhaiskasvatuksen erityisopettaja.

Kevätkauden avoimet muskarit alkavat loppiaisen jälkeen

Kevätkauden avoimet muskarit alkavat loppiaisen jälkeen

Kevätkauden 2026 avoimet muskarit Mäki-Matin perhepuistossa sekä Yrttisuon perhepuistossa alkavat loppiaisen jälkeen.

Mäki-Matin perhepuiston avoimet muskariryhmät aloittavat keskiviikkona 7.1. Ryhmät järjestetään 9.30-11.30, kolme ryhmää ajoittuvat seuraavasti: 9:30-10:00 Vauvat, 10:15-10:45 1-2 vuotiaat ja 11:00-11:30 Perhemuskari 3kk-6 -vuotiaille.

Yrttisuon perhepuiston avoin muskari aloittaa maanantaina 12.1. Muskari järjestetään kello 9.30-10.00, ryhmä on tarkoitettu kaikille vauvasta tenavaikäisiin (3kk – 6 vuotiaat).

Tiedote jäsenille Nuorisoseuran toimintavuodesta

Tiedote jäsenille Nuorisoseuran toimintavuodesta

Jyväskylän seudun Nuorisoseura on vuoden Nuorisoseura 2025!

Syksy on tuonut laajan kirjo kulttuurista harrastus- ja muuta toimintaa Tapiolaan. Yhteisömme eri-ikäiset jäsenet ja vapaaehtoistoimijat kohtaavat Nuorisoseurantalolla niin ylläpidossa, toiminnoissa ja tapahtumissa kuin yhdistyksen hallinnossa. Vuonna 2026 Nuorisoseurapäivän juhla pidetään sunnuntaina 22.3.2026, Jyväskylän seudun Nuorisoseura valittiin valtakunnalliseksi vuoden nuorisoseuraksi maaliskuussa. Palkinnon perusteina oli aktiivisen ja yhteisöllisen toiminnan lisäksi yhteistyö muiden järjestöjen ja kaupungin kanssa. Nuorisoseura jatkaa Normaalikoulun iltapäivätoiminnan, Jälkkärin järjestämistä.

Tervetuloa toimintaan ja nuorisoseurantalolle Keljon Tapiolaan!

Seurantalo on toimintojen, tilaisuuksien sekä eri-ikäisten kokoontumispaikka. Keski-Suomen museo ohjaa muutoksia ja Kotiseutuliittoa konsultoidaan korjausavustuksia haettaessa. Avustus on tärkeä seurantalon kunnossa pitämiseksi, toivottavasti se mahdollistaa tulevat korjaukset. Varautuminen on yhä tärkeämpi osa kuntien, hyvinvointialueiden ja kylien arkea. Suomen Kylät ry:n  valtakunnallisessa kylätalokartoituksessa kootaan tietoa yhteisöllisistä tiloista, joita voidaan hyödyntää kriisi-, onnettomuus- ja häiriötilanteissa kokoontumispaikkoina, infopisteinä tai hätämajoituksena. Seuraamme sen v. 2026 julkaistavia tuloksia.

Harrastustoimintaa esitellään www.jyvaskylanseudunnuorisoseura.fi sivuilla. Viikottaisessa toiminnassa on mm. Muskarit ja musiikkiryhmät  Luova lava  KokkikerhotUkuset      Varjorepertuaari kuoro ja Seniorikerho

Päivätanssit liikuttaa yleisöä tiistaisin ja Bingo-yhteisö kokoontuu keskiviikkoisin mukaviin peli-iltoihin. Vetäjät sekä vapaaehtoiset tekevät tärkeää työtä Nuorisoseuran lasten ja nuorten toimintamahdollisuuksien kuin nuorisoseurantalon ylläpidon tueksi. Kiitos työryhmille ja tervetuloa mukaan uusille toimijoille!

Uusia tuulia kansainvälisestä toiminnasta!

Podcast-ryhmän kansainvälinen nuorisovaihto suuntasi toukokuussa Brnon kaupunkiin Tšekissä, ja vieraili paikallisen Radio R:n studiolla. Nuoret osallistuivat Erasmus+-projektiin, jonka tavoitteena oli  syventää osaamista audiotuotannossa ja podcastien tekemisessä. Uusien tekniikoiden omaksuminen podcastien ja muun äänisisällön luomiseen ammattimaisessa ympäristössä oli  avartavaa tsekkiläisiin tutustumisen lisäksi. Matka toi oppia ammattilaisilta ja verkostoja kansainvälisesti. Porinapodi-podcast Spotifyssä @porina podi.

Heinäkuisella nuorisovaihdolla Ranskaan vierailtiin Normandiassa, matkalle lähti reipas 13-18v.  nuorten ryhmä ohjaajiensa Elinan ja Villen kanssa. Vaihdolla osallistuttiin merenranta-alueiden ympäristötekoihin ja nuorten yhteisölliseen toimintaan saksalaisten ja ranskalaisten nuorten kanssa. Tutustumiskohteina oli mm.  ikiaikainen  upea kulttuuriperintökohde, Mont Saint Michel-luostari sekä alueen kylät ja kaupunki. Ensi vuonna nuorisovaihto suuntautuu Saksaan.

Jäsenmaksut ja toimintakummius

Syyskokouksessa päätetyt jäsenmaksut vuodelle 2025: Alle 16 -vuotiaat 15 €/hlö. Aikuiset 35 €/hlö ja perhemaksu (vähintään 1 aikuinen ja kaksi lasta) 60 €/perhe. Kannatusjäsenmaksu on vähintään 100€/vuosi. 

Maksamalla jäsenmaksun olet mukana nuorisoseuran yhteisössä ja tuet samalla yhteistä tulevaisuutta! Voit liittyä jäseneksi www.jyvaskylanseudunnuorisoseura.fi sivuilta tai laittamalla sähköpostia jklseudunns@gmail.com osoitteeseen. 

Jos haluat tukea toimintaa muullakin tavalla, voit ryhtyä harrastuskummiksi. Kummi voi lahjoittaa haluamansa summan (FI75 5290 0220 4000 95 OKOYFIHH) joka ohjataan harrastustoiminnan kustannuksiin, viesti harrastuskummius. Esimerkiksi 25 eurolla saamme yhden kokkikerhokerran tarvikkeet ja 90 eurolla Nuorisoseurantalo Keljon Tapiolan päivän ylläpito. Jokainen on arvokas! Harrastuskummina mahdollistat taloudellisella tuella lapsen tai nuoren osallistumisen Nuorisoseuran harrastustoimintaan taustasta ja tilanteesta riippumatta. Harrastuskummina voi toimia henkilö, yhdistys tai muu taho.

Yhteisöllistä syyskautta nuorisoseuran hallitukselta Tiina, Perttu, Risto, Ulla, Venla, Riina ja Olivia 

Avoin muskari Jyväskylän Yrttisuon perhepuistossa 17.11. alkaen!

Avoin muskari Jyväskylän Yrttisuon perhepuistossa 17.11. alkaen!

Tervetuloa mukaan muskariin Jyväskylän Yrttisuon perhepuistoon (Kekkolantie 18, 40520 Jyväskylä) maanantaisin kello 9.30 – 10.00. Muskari järjestetään 17.11. – 15.12.2025.
Muskari on tarkoitettu kaikille vauvasta tenavaikäisiin (3kk – 6 vuotiaat). Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Muskaria ohjaa musiikkikasvatuksen opiskelija Sanni Järvinen Jyväskylän seudun Nuorisoseurasta.

Osallistumismaksu: 4€ /lapsi ja 3€ /yhdistyksen jäsen tai sisarus. Maksu paikan päällä käteisellä tai MobilePaylla.
10 kerran muskaripassi 36€, yhdistyksen jäsenille 27€.

Lisätietoja:

Yrttisuon perhepuisto
puh 050 597 4493 tai 040 168 6529

Muskarijuliste jossa artikkelin tiedot ja instrumenttien kuvia.

Mukaan muskariin!

Keljon Tapiolan Kekrimarkkinat kaipaa palautettasi

Keljon Tapiolan Kekrimarkkinat kaipaa palautettasi

markkinavieraita Tapiolan talon juhlasalissa

Markkinakävijöitä Keljon Tapiolan juhlasalissa. Kuvaaja Juho Väre.

Syksyn Kekrimarkkinat vietettiin perjantaina 24.10.2025 lämpimän tunnelman, hyvän musiikin ja maukkaan sadonkorjuukeiton merkeissä. Lämmin kiitos kaikille osallistujille, myyjille ja esiintyjille.

Keräämme palautettanne tulevia tapahtumia varten. Palautetta voi antaa vastaamalla lyhyeen kyselyymme, voit laittaa palautetta myös sähköpostilla osoitteeseen jklseudunns@gmail.com / 040 765 5006